Vuosi 2020
E l o k u u
Hietaniemen hautausmaakierros 28.8.2020
Kesätapaamiseen oli tullut 8 jäsentä, sää suosi mukaan lähteneitä.
Vaikka kuvissa osallistujien jälkeen on Valtion suurmiesten hautoja, kävelimme ensiksi Taiteilijainmäelle ja bongailimme taiteilijoiden hautoja mm:ssa Mika Waltari, Tapio Wirkkala, Eeva-Kaarina Volanen, Spede, Tarmo Manni, Timo Sarpaneva, Lasse Pihlajamaa muutamia mainitakseni.
Sieltä sitten kävelimme pressojen ja muiden "suurmiesten" haudoille: Kekkonen, Koivisto, Ryti, Paasikivi, Holkeri, Sorsa.
Osa porukasta jatkoi vielä sankarihauta-alueelle ja Marsalkka Mannerheimin
haudalle.
Lopuksi etsittiin vielä Helene Schjerfbeckin hauta, joka on vanhalla
alueella vähän vaikeasti löydettävissä. Pari kertaa jouduttiin kysymään hautausmaan työntekijöiltä opastusta. Mutta löytyihän se.
Kävelyä tuli melkein kolme kilometriä, oiva päivälenkki.
- Pirkko, puheenjohtaja -
Riikan risteily 11.8.-13.8.2020
Lähtö Olympiaterminaalista ti 11.8.2020 klo 16.00
Paluu Helsinkiin to 13.8.2020 klo 11.00
Osallistujia oli 6 jäsentä ja 1 ystävä
T o u k o k u u
Hyvinvointiloma Kiljavan Kotorannassa 11.-16.5.2020
H u h t i k u u
Suosittu Suomifilmi -konsertti sai jatkoa!
27.4. 2019
Uusimmaksi estradiksi valikoitui legendaarinen,
Alvar Aallon suunnitteleman Finlandia-talon komea pääsali.
Vanhaa suomalaista elokuvamusiikkia kuultiin
Finlandia-salin hevosenjouhipenkeillä, klo 14.00 alkaen.
Suomifilmi -kokonaisuuden on käsikirjoittanut pitkään suomalaista iskelmämusiikkia tutkinut Heikki Kahila.
Konsertin pääorkesterina toimi vuonna 1923 perustettu Ykspihlajan
Työväen Soittajat.
Pääorkesterin seuraksi lavalle nousivat niin ikään
Ykspihlajasta ponnistava solisti Sami Heinonen,
pitkän linjan iskelmälaulaja/filmitähti Pirkko Mannola, tangokuningatar Heidi Pakarinen sekä
aina yhtä energinen Dimitri Keiski.
Konsertin juontaja Euroviisujen kommentaattorina ja Tangomarkkinoiden tuomarinakin tunnettu radiotoimittaja Tarja Närhi.
Konserttiin osallistui 4 jäsentä
M a a l i s k u u
Anneli Saaristo 70 vuotta juhlakonserttikiertue 13.3.2019
Savoy Teatteri, Helsinki
Osallistujia oli kolme jäsentä ja yksi ystävä
Helsingin ja Uudenmaan piirien yhteinen SEMINAARIMATKA
Helsinki-Tukholma-Helsinki 2.-4.3.2020.
Seminaariohjelma 2-4.3.2020
Maanantai 2.3. (ajat Suomen aikaa)
klo 14.15 Seminaarin avaus: Aarno Järvinen/Pertti Turpeinen
klo 14.20 1. luento: Kansanedustaja Erkki Tuomioja:
Ajankohtainen poliittinen tilanne
klo 15.30 2. luento: Varaudu vanhuuteen
a) Ei vara venettä kaada – vanhuus haltuun varautumalla
Hankepäällikkö Katja Helo, Vanhustyön keskusliitto
b) Edunvalvontavaltuutuksen ja hoitotahdon tekemisestä
Lakimies Marjut Vuorela, Vanhustyön keskusliitto
klo 17.00 Kahvitauko ja seminaarin tervetulotoivotukset.
Piirien puheenjohtajat Seppo Fahlström ja Veijo Lehto
klo 17.15 Piirien toimintavuosi 2020; Piirit näkyvät ja kuuluvat yhdessä
- kilpailut, koulutukset ja muu yhteistyö
puheenjohtajat Seppo Fahlström ja Veijo Lehto
klo 17.45 Vikingin puheenvuoro ja kuohuviinitarjoilu,
myyntipäällikkö Christina Rönnman
Seminaariosuus päättyy - aikaa ostoksille
klo 20.00 Illallinen Buffet ravintolassa
Osallistujia oli 4 jäsentä
H e l m i k u u
Opastettu tutustumiskäynti
LAURI JA LASSE REITZIN SÄÄTIÖN museoon 26.2.2020
Apollonkatu 23. KLO 13.30
Lauri ja Lasse Reitzin säätiön museo esittelee erään aikansa merkittävimmän
rakennusmestarin Lauri Reitzin taide- ja antiikkiesineiden kokoelmaa.
Osallistujia oli 10 jäsentä ja 1 ystävä
Georg Otsin legendaarista musiikkia sisältävä konsertti 22.2.2020
esittäjinä Jori Otsa ja Mah´orkka
Malmin työväentalolla
Osallistujina oli 2 jäsentä ja yksi kaveri
EKLn liikunnan haastekampanja
Kampanja oli 1.3. -31.4. 2020, Osallistujia oli 14 jäsentä