Vuosi 2021 Kerhotapaamiset
Joulukuun kerhotapaaminen "Puurojuhla" 1.12.2021
27 osllistujaa.
Kirpeänä pakkaspäivänä, pääsimme viettämään Puurojuhlaa, Kampin palvelukeskuksen FADE-saliin.
Oli hyvää riisipuuroa lisukkeineen, torttuja ja pipareita sekä kahvia
Arpajaisetkin oli ja jotkut onnekkaat saivat voittoja.
Mutta joululauluja emme päässeet laulamaan, taas laajentummassa olevan Koronan takia.
Sääntömääräinen syyskokous / Marraskuun kerhotapaaminen 17.11.2021
21 Osallistujaa
Kokouksen alussa nautimme kahvit pullan kera ja kerroimme kuulumisia.
Puheenjohtaja Pirkko kertoi terveiset Turun Liittokokouksesta.
Käsittelimme sääntömääräiset syyskokousasiat
Puheenjohtajaksi 2022 valittiin edelleenkin Pirkko Huhtakallio.
Hallitukseen 2022 valittiin:
Varsinaisiksi jäseniksi: Eija Kauppinen, Asta Sihvonen, Iris Tapanen, Irene Runne, Sirkka Sundman ja Merja Vuorisalo
Varajäseniksi: Markku Palmu ja Ritva Veijola-Reipas.
Hallitus pitää järjestäytymiskokouksen 7.12.2021
Lokakuun kerhotapaaminen 13.10.2021
Herttoniemen Säätiön kerhohuoneessa, Näätätie 21.
23 Osallistujaa.
Aloitimme kokouksen Lounaalla ja kahvilla
Asahi Nordicin C-ohjaajalisenssin suorittanut Merihaan Urheilijoiden Ulla Tuononen kävi kertomassa Asahista, joka suomalaista terveysliikuntaa ja perustuu tutkittuun tietoon liikunnan terveysvaikutuksista.
Lopuksi Ulla veti "näytöksen" muutaman Asahia harrastavan jäsenemme kanssa.
Kesä-
sekä
Corona-tauot
Lokakuu > Heinäkuu
Sääntömääräinen kevätkokous 2.6.2021
Mustikkamaalla, Mehun Majalla.
20 osallistujaa
Pitkästä aikaa pääsimme kokoustamaan, Koronan hiukan hellittäessä.
Aloitimme kokouksen lasillisella kuohujuomaa, jonka jälkeen
tarjolla oli kevyt-lounas; salaattia, leipää, nakkeja.
Lounaan jälkeen oli sääntömääräinen kevätkokous.
Käsiteltiin vuoden 2020 vuosikertomus ja tilinpäätös.
Hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus.
Kokouksen jälkeen arvoimme kerho-kahvilipukkeita, vuosien 2020 ja 2021
Liikunnan haastekilpa-tuloksensa ilmoittaneiden kesken.
Kummallekin vuodelle ensimmäisenä nostettu nimi sai 3 lipuketta, toinen 2 lipuketta ja kolmas nimi sai 1 lipukkeen.
Arpajaisetkin pidettiin ja arpoja ostettiin innokkaasti.
Lopuksi viihdyttiin vielä ulkona jutellen ja nauttiskellen kahvista ja kesästä,
osa pelasi mölkkyä.
Pari kävi meressä uimassa, pari avantouimaria piti vettä liian lämpöisenä ja siksi jätti kastautumatta.